Erikoislääkäritutkinto voidaan suorittaa Helsingin, Kuopion, Oulun,
Tampereen ja Turun yliopistoissa. Tutkintoa suorittamaan voidaan ottaa henkilö,
joka on saanut Suomessa oikeuden tai luvan harjoittaa lääkärin ammattia. Erikoislääkärikoulutuksen tavoitteena on, että erikoislääkäri hankkii
hyvät valmiudet erikoisalansa tehtäviin. Lisäksi hänellä tulee olla
valmiudet ammattitaitonsa ylläpitämiseen ja erikoisalansa kehittämiseen sekä
toimimiseen erikoislääkärinä sosiaali- ja terveydenhuollon
palvelujärjestelmässä. Koulutukseen kuuluu myös perehtyminen suunnitteluun,
johtamiseen, hallintoon ja moniammatilliseen yhteistyöhön. Koulutuksen
tavoitteena on edelleen, että erikoislääkäri pystyy arvioimaan kriittisesti
oman alansa tutkimustietoa. Erikoislääkärin tutkintoja on yhteensä 49 ja niiden pituus on viisi tai
kuusi vuotta. Viiden vuoden koulutusohjelmia on 16 ja kuuden vuoden
koulutusohjelmia 33. Helsingin ja Turun yliopistoissa on 49
erikoislääkärikoulutusohjelmaa, Tampereella 48, Oulussa 46 ja Kuopiossa 45. Lisätietoja yliopistojen lääketieteellisten tiedekuntien sivuilta:
Erikoislääkärikoulutus
Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta
Kuopion yliopiston lääketieteellinen tiedekunta
Oulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta
Tampereen yliopiston lääketieteellinen tiedekunta
Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta


