Hyväksytty Lääkäriliiton hallituksen kokouksessa 11.12.1997, tarkistettu 29.1.2007
Liikennelääketiede on lääketieteen osa-alue, joka käsittelee ihmisen fyysisen ja psyykkisen terveydentilan ja liikenteen välisiä vuorovaikutuksia. Liikennelääketiede pyrkii osaltaan parantamaan liikenneturvallisuutta. Liikennelääketieteessä arvioidaan sairauksien, vammojen ja päihteiden käytön vaikutuksia liikenneturvallisuuteen sekä selvitetään liikenneonnettomuuksien vammamekanismeja. Liikennelääketieteellistä osaamista tarvitaan etenkin arvioitaessa liikenteeseen osallistumisen terveydellisiä edellytyksiä sekä ajoneuvojen rakenteellisen turvallisuuden ja liikenteen turvavälineiden kehittelyssä. Liikennelääketieteellistä asiantuntemusta tarvitaan sekä tutkimus- ja opetustyössä että käytännön lääkärin työssä. Maassamme on muutamilla liikenteen aloilla oma, vakiintunut asiantuntijalääkärijärjestelmänsä. Merenkulkulaitos auktorisoi (Valviralta lausunnon pyydettyään) lääkärin merimieslääkäriksi. Järjestely pyrkii turvaamaan merimieslääkäripalvelujen joustavan saannin koko maassa. Ilmailun alalla vaatimusluokka 1:een kuuluvien lentäjien terveydentilan määräaikaistarkastukset tehdään joko puolustusvoimien Aero Medical Centerissä tai ilmailulaitoksen nimettyjen ilmailulääkäreiden toimesta. Raideliikenteessä VR määrittää itse henkilökuntansa terveysvaatimukset ja valvoo vaatimusten toteutumista terveydenhuoltojärjestelmänsä avulla. Rautatielääkäreillä on yhdistys ammatillisena yhdyssiteenään. Suomen Liikennelääketieteen
yhdistys ry on vuodesta 1976 toiminut liikenteen piirissä työskentelevien
lääkäreiden ja muiden liikennelääketieteestä
kiinnostuneiden yhdyssiteenä pyrkien koulutuksen, tutkimuksen tukemisen
ja asiantuntija-arvioinnin keinoin edistämään liikennelääketieteellisen
tiedon ja osaamisen leviämistä lääkärikunnassa.
Suomen Liikennelääketieteen Yhdistys toimii erityispätevyysohjelman vastuuyhdistyksenä.
Suomen Liikennelääketieteen yhdistyksen jäseneksi voidaan hyväksyä suomalaisia lääkäreitä ja yhdistyksen hallituksen suosituksesta muitakin liikennelääketieteen alalla ansioituneita henkilöitä. Moottoriajoneuvon kuljettamisen terveydellisten edellytysten arviointi yksittäisten potilaiden kohdalla kuuluu tärkeimpiin liikennelääketieteellistä osaamista vaativiin käytännön lääkärin tehtäviin. Liikennelääketieteellisen erityisasiantuntemuksen merkitys korostuu varsinkin ongelmallisissa ajokykyarvioissa. Eri puolilla maata tulisi olla käytettävissä liikennelääketieteeseen perehtyneitä lääkäreitä, joiden asiantuntemusta potilaitaan hoitavat lääkärit ja ajokorttipäätöksiä tekevät viranomaiset voisivat hyödyntää ongelmallisissa ajokykyarvioissa. Suomen Liikennelääketieteen yhdistys ry on esittänyt erityisen liikennelääkärijärjestelmän luomista maahamme liikennelääketieteen konsultaatiopalveluiden saamiseksi, mutta ehdotus ei ole toistaiseksi toteutunut käytännössä. Liikennelääketieteen pätevöitymisohjelman suorittaneen tulee:
Pätevöityminen koostuu lääkärinä toimimisesta: neljä vuotta päätoimista työskentelyä laillistamisen jälkeen jollakin liikennelääketieteen kannalta keskeisellä lääketieteen erikoisalalla (mm. yleislääketiede, työterveyshuolto, oikeuslääketiede, neurologia, silmätaudit, kirurgia, ortopedia ja traumatologia), omaehtoisesta opiskelusta ja Suomen Liikennelääketieteen Yhdistyksen hyväksymään teoreettiseen koulutukseen osallistumisesta. Korkeintaan 6 kk käytännön palvelusta voidaan korvata liikennelääketieteellisellä tutkimustyöllä. Teoreettisen koulutuksen laajuus on 80 tuntia.
Pätevöityjän
tulee suorittaa hyväksytysti erityispätevyyskuulustelu, jonka Suomen Liikennelääketieteen Yhdistyksen hallitus
tarvittaessa järjestää. Suomen Liikennelääketieteen Yhdistyksen hallitus
laatii luettelon erityispätevyyskuulustelun vaatimukset muodostavasta
kirjallisuudesta. Kirjat:
Lehdet
Erityispätevyyden myöntäminen edellyttää Suomen Lääkäriliiton jäsenyyttä. Erityispätevyyttä koskeva hakemus (pdf) liitteineen toimitetaan Suomen Liikennelääketieteen yhdistyksen hallitukselle osoitettuna yhdistyksen nimeämän yhteyshenkilön osoitteeseen (ks. alla). Hakemuksessa liikennelääkärinä toimiminen osoitetaan työtodistuksella/työtodistuksilla/ansioluettelolla tai nimikirjanotteella ja koulutustilaisuuksiin osallistuminen osallistumistodistuksilla. Suomen Liikennelääketieteen Yhdistyksen hallitus hyväksyy käytännön palvelun tapauskohtaisesti pätevöityjän esittämän selvityksen perusteella. Pätevöityjän tulee esittää selvitys siitä, että hänen käytännön palvelunsa on suoritettu nimenomaan liikennelääketieteen kannalta keskeisellä terveydenhuollon osa-alueella. Hakija voi liittää hakemukseensa muita selvityksiä, joihin hän haluaa vedota, esim. selvityksiä tutkimustyöhön osallistumisesta, liikennelääketieteellisiä julkaisujaan yms. Suomen Lääkäriliitolle esitetään erityispätevyyden myöntämistä, mikäli hakija yhdistyksen hallituksen käsityksen mukaan täyttää erityispätevyyden myöntämisen edellytykset. Erityispätevyyden myöntäminen edellyttää Suomen Lääkäriliiton jäsenyyttä. Timo Tervo, etunimi.sukunimi@hus.fi
Liikennelääketieteen erityispätevyys
Yleistä
Liikennelääketieteen yhdistyksestä
Liikennelääketiede käytännön lääkärin työssä
Pätevöitymisohjelman tavoitteet
Pätevöitymisohjelman rakenne ja sisältö
Käytännön palvelu
Teoreettinen kurssimuotoinen koulutus
Kuulustelu
Kuulusteluvaatimukset
Erityispätevyyden myöntäminen
Yhteyshenkilö

