
Lääkäriliiton jäsenedut ulkomailla
Suomen Lääkäriliiton jäsenyys kannattaa säilyttää ulkomailla työskentelyn aikana, ja useimmat kehitysmaissa työskentelevät suomalaislääkärit pysyvätkin liiton jäseninä. Vähintään vuodeksi ulkomaille muuttava voi hakea 50 %:n alennusta liiton jäsenmaksusta. Lääkärilehti lähetetään maksutta ulkomailla asuville jäsenille. Liiton neuvonta- ja jäsenpalvelut ovat käytettävissä myös ulkomailla työskentelyn ajan.
Lääkäriliitto myöntää apurahoja kehitysmaatehtäviin tähtäävään koulutukseen. Liitosta voi kysyä tietoja kehitysyhteistyöhön liittyvistä työpaikoista: Raija Seppi, etunimi.sukunimi@fimnet.fi Hakemuksen laatimisessa voi hyödyntää liiton laatimaa suomi-englanti -sanastoa, johon on koottu lääkärien virkanimikkeitä, lääketieteen erikoisaloja sekä terveydenhuollon organisaatiota ja laitoksia koskevia termejä.
Lääkäriliiton vakuutusedut
Ulkomaankomennuksella lähettävän organisaation on huolehdittava työntekijöiden vakuutusturvasta. Lääkärin on ennen lähtöä tarkistettava, että vakuutusturva ja siihen liittyvät järjestelyt ovat kunnossa sekä työssä mahdollisesti tapahtuvien vahinkojen että lääkärin itsensä ja hänen perheensä sairastumisen tai tapaturmien varalta.
Lääkäriliiton jäsenille vakuutusyhtiö Eurooppalaisesta neuvoteltu edullinen tapaturma- ja matkavakuutus on voimassa sekä työ- että vapaa-ajan matkoilla kaikkialla maailmassa. Ei ole kuitenkaan perusteltua, että kehitysmaihin työhön lähtevä lääkäri joutuisi itse kustantamaan vakuutusturvansa. Työnantajan velvoitteisiin kuuluu järjestää matkavakuutukset lääkärille ja mukaan lähteville perheenjäsenille.
Lääkäriliiton jäsenten matka- ja tapaturmavakuutus on voimassa korkeintaan kuusi kuukautta kestävillä vapaa-ajan matkoilla. Jos lääkäri on työn tai opiskelun vuoksi ulkomailla, voi vakuutuksen pitää voimassa kahden vuoden ajan sen vakuutuskauden lopusta, kun hän on muuttanut ulkomaille.
Matkavakuutus ei kata vapaa-aikana harrastettavia ns. extreme-lajeja, vaan niitä varten on otettava erillinen vakuutus. Myös sotariskin varalta vakuuttaminen edellyttää lisämaksua. Lääkäriliiton ryhmähenkivakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa, lukuun ottamatta sotatila-alueita. Ydinsodassa tai ydinvoimalaonnettomuudessa ei ryhmähenkivakuutus eikä myöskään matka- ja tapaturmavakuutus ole voimassa.
Lisätietoja
Suomen Lääkäriliitto
Puh. (09) 393 091
- Marja Pylkkänen: vakuutusturva
- Päivi Häkkinen: jäsenmaksualennukset
www.laakariliitto.fi
etunimi.sukunimi@laakariliitto.fi
Vakuutusosakeyhtiö Eurooppalainen
Palvelupuh. 010 55 88 99
Hätäpuhelu ulkomailta: +358 10 55 88 111
www.eurooppalainen.com
Rajaa opas
© Suomen Lääkäriliitto 2009
