LIITE
Lokakuu 1981 17.I
Muutettu 1987, 1993, 1999
Alkuperäiskieli: englanti
MAAILMAN LÄÄKÄRILIITTO (WMA)
MAAILMAN LÄÄKÄRILIITON JULISTUS TERVEYDENHUOLLON PERIAATTEISTA URHEILULÄÄKETIETEEN ALALLA
Hyväksytty Maailman Lääkäriliiton 34. yleiskokouksessa Lissabonissa,
Portugalissa syys-lokakuussa 1981.
Muutettu Maailman Lääkäriliiton 39. yleiskokouksessa Madridissa, Espanjassa
lokakuussa 1987
sekä 45. yleiskokouksessa Budapestissa, Unkarissa lokakuussa 1993
ja 51. yleiskokouksessa Tel Avivissa, Israelissa lokakuussa 1999.
Koska lääkärit osallistuvat kiinteästi urheilulääketieteelliseen
toimintaan, WMA suosittelee heille seuraavia eettisiä ohjeita. Niitä
noudattaen lääkärit voivat parhaiten täyttää urheilijoiden tarpeet niin,
että he ottavat samalla huomioon urheilijoiden terveydenhuollon ja
terveysneuvonnan vaatimat erityisolosuhteet.
- Urheilijoita hoitavalla lääkärillä on eettinen velvollisuus ottaa
huomioon urheilijoille asetetut poikkeukselliset fyysiset ja psyykkiset
vaatimukset.
- 2. Jos urheilija on lapsi tai nuori, tulee lääkärin ensisijaisesti
ottaa huomioon urheilijan kasvu ja kehitysvaihe.
2.1. Lääkärin on varmistuttava siitä, että lapsen tai nuoren
senhetkinen kasvu ja kehitys sekä yleinen terveydentila kestävät
valmennuksen ja kilpailun rasitukset normaalin fyysisen tai psyykkisen
kehityksen vaarantumatta.
2.2. Lääkärin on vastustettava sellaisen urheilulajin harrastamista, joka
ei ole tarkoituksenmukaista lapsen kasvu- ja kehitysvaiheen tai yleisen
terveyden-tilan kannalta. Lääkärin on toimittava ensisijaisesti lapsen
terveyttä ajatellen, eikä hän saa ottaa huomioon kenenkään muun etua
tai ulkopuolista painostusta.
- Jos urheilija on ammattilainen ja saa toimeentulonsa kyseisestä lajista,
on lääkärin otettava huomioon asiaankuuluvat työlääketieteelliset
näkökohdat.
- Lääkärin tulee olla tietoinen siitä, että dopingin käyttäminen on
vastoin sekä lääkärinvalaa että WMA:n Geneven julistusta, jossa
todetaan, että "potilaan terveys on aina tärkein näkökohta".
WMA katsoo, että doping on uhka niin urheilijoiden kuin yleensä nuorten
ihmisten terveydelle. Lisäksi dopingin käyttö on vastoin lääketieteen
eettisiä periaatteita. Näin ollen lääkärin tulee vastustaa kaikkia
sellaisia keinoja ja menettelytapoja, jotka ovat lääketieteen etiikan
vastaisia tai jotka saattavat vaarantaa urheilijan terveyden. Erityisesti on
vastustettava
4.1. menettelytapoja, jotka keinotekoisesti muuttavat veren koostumusta tai
bio-kemiaa.
4.2. huumeiden tai vastaavien aineiden käyttöä, riippumatta niiden
koostumuksesta ja annostelutavasta. Mukaan kuuluvat myös keskushermostoon
piristävästi tai rauhoittavasti vaikuttavat aineet sekä toimenpiteet,
jotka keinotekoisesti muuttavat refleksejä.
4.3. farmakologisia keinoja, jotka saattavat aiheuttaa tahdon tai yleisen
mielentilan muutoksia.
4.4. kivun tuntemuksen estäviä toimenpiteitä, jotta urheilija voi
osallistua kilpailuun, vaikka vamma tai vaurio muutoin estäisi
osallistumisen.
4.5. toimenpiteitä, jotka keinotekoisesti muuttavat urheilijat ikään tai
sukupuoleen kuuluvia piirteitä.
4.6. osallistumista valmennukseen tai kilpailuun, kun sen voidaan todeta
olevan haitallista yksilön kunnolle, terveydelle tai turvallisuudelle.
4.7. keinoja, joilla suorituskyky saadaan paranemaan tai joilla se
pidetään epäluonnollisella tasolla kilpailun aikana. Dopingin
käyttäminen urheilijan suorituskyvyn parantamiseksi on epäeettistä.
- Lääkärin tulee kertoa urheilijalle, hänen huoltajilleen ja muille
asianosaisille vastustamiensa toimenpiteiden seurauksista. Hänen tulee
valvoa, ettei sellaisia käytetä. Hänen on myös saatava muiden
lääkäreiden ja samanlaisia tavoitteita ajavien tahojen kannatus.
Lääkärin tulee suojata urheilijaa ulkopuoliselta painostukselta ja ohjata
tätä olemaan osallistumatta tällaiseen toimintaan.
- Urheilulääkärin velvollisuus on kertoa objektiivinen mielipiteensä
potilaan kunnosta tarkasti ja selkeästi niin, ettei hän jätä mitään
arviostaan tulkinnanvaraiseksi.
- Kilpa- tai ammattiurheilutapahtumassa lääkärillä on vastuu päättää
siitä, voiko urheilija terveydentilansa puolesta jatkaa peliä tai palata
kentälle. Päätöksenteon vastuuta ei saa siirtää kenellekään toiselle
ammattilaiselle tai muulle henkilölle. Lääkärin poissa ollessa on
noudatettava tarkoin lääkärin antamia ohjeita ja toimittava aina
ensisijaisesti urheilijan terveyttä ja turvallisuutta eikä kilpailun
lopputulosta silmälläpitäen.
- Pystyäkseen toteuttamaan eettisiä velvoitteitaan on urheilulääkärin
varmistuttava siitä, että hänen auktoriteettiaan kunnioitetaan ja
ylläpidetään, etenkin kun on kyse urheilijan terveydestä,
turvallisuudesta ja oikeudellisesta edusta. Näistä ei tule tinkiä
minkään kolmannen osapuolen etujen nimessä. Edellä mainittujen
periaatteiden ja velvollisuuksien vahvistamiseksi tulee urheilulääkärin
ja kyseisen urheilujärjestön kesken tehdä sopimus, jossa todetaan, että
lääkärin velvollisuus on puolustaa kansallisten ja kansainvälisten
julistusten määräämiä eettisiä periaatteita, jotka lääketiede on
hyväksynyt ja joihin se on sitoutunut.
- Urheilulääkärin tulee huolehtia siitä, että urheilijan oma lääkäri
saa tiedon urheilijan hoitoon liittyvistä asioista. Tarpeen mukaan on
urheilulääkärin tehtävä yhteistyötä muiden kanssa, jotta hän voi
olla varma siitä, ettei urheilija harjoittele tavalla, joka saattaa olla
terveydelle vahingollista, tai ettei hän käytä mahdollisesti haitallisia
harjoitusmenetelmiä suorituksensa parantamiseksi.
- Urheilulääketieteessä, kuten muutenkin lääketieteessä, tulee
noudattaa ammatillista luottamuksellisuutta. Urheilijan oikeutta saada
lääketieteellistä hoitoa yksityishenkilönä on suojeltava, etenkin jos
kyseessä on ammattiurheilija.
- Urheilulääkäri ei saa osallistua mihinkään sellaiseen sopimukseen,
joka velvoittaa hänet rajaamaan tietyt hoitomuodot koskemaan vain yhtä
urheilijaa tai urheilijaryhmää.
- On toivottavaa, että joukkueen mukana ulkomaille matkustavalle
lääkärille annettaisiin kohdemaassa oikeudet vapaasti hoitaa
erityistehtäväänsä.
- Urheilusäädöksiä laadittaessa on urheilulääkärin läsnäolo
toivottavaa.
Päivitetty 11.3.2003 klo 15:00