NÜRNBERGIN SÄÄNNÖSTÖ
Yhdeksäntenätoista päivänä elokuuta 1947 langetti
sotarikostuomioistuin Nürnbergissä tuomion kahdellekymmenellekolmelle saksalaiselle
syytetylle. Heistä useimmat olivat lääkäreitä ja syytettyinä rikoksista, joihin
liittyi ihmisiin kohdistuvia kokeita. Oikeudenkäynnissä vahvistettiin seuraavat kymmenen
normia, joita lääkärien on noudatettava suorittaessaan ihmisiin kohdistuvia kokeita:
Luvalliset lääketieteelliset kokeet
Valtaosa esitetystä todistusaineistosta osoittaa, että
tietyntyyppiset ihmiseen kohdistuvat lääketieteelliset kokeet ovat kohtuullisen
selvästi määritellyissä rajoissa suoritettuina lääkärikunnan vallitsevan etiikan
mukaisia. Niiden puolestapuhujat perustelevat katsantokantaansa sillä, että ihmiseen
kohdistuva kokeilu hyödyttää yhteiskuntaa tuloksin, joita ei muilla
tutkimusmenetelmillä tai -keinoilla saada. Yleisesti ollaan kuitenkin yhtä mieltä
siitä, että moraalin, etiikan ja lain velvoitteiden täyttämiseksi on noudatettava
tiettyjä perusperiaatteita:
- Koehenkilön vapaaehtoinen suostumus on olennainen. Tämä
tarkoittaa, että kyseisellä henkilöllä tulee olla lain mukainen kelpoisuus
suostumuksen antamiseen; hänen asemansa tulee olla sellainen, että hänellä on vapaa
valintavalta, minkäänlaisen väkivallan, vilpin, petoksen, uhan, harhaanjohtamisen tai
muun ulkoisen pakon tai painostuksen puuttumatta päätöksentekoon. Hänellä tulee olla
riittävästi tietoa ja käsitystä kyseisestä tutkimuskohteesta, niin että hän kykenee
ymmärtäen ja asiasta perillä ollen tekemään päätöksensä. Tämä ehto
edellyttää, että koehenkilön myönteinen ratkaisu hyväksytään vasta kun hänelle on
selvitetty kokeen luonne, kesto ja tarkoitus; sen menetelmä ja suoritustapa; kaikki sen
aiheuttamat epämukavuudet ja vaarat, joita kohtuuden mukaan on pidettävä odotettavissa
olevina ja kokeeseen osallistumisesta mahdollisesti aiheutuvat vaikutukset hänen
terveyteensä ja henkilöönsä.
Jokainen, joka suunnittelee tutkimusta, johtaa sitä tai on sitä suorittamassa, on
velvollinen varmistautumaan suostumuksen pätevyydestä ja on vastuussa siitä. Tämä
velvollisuus ja vastuu on henkilökohtainen eikä sitä voi seuraamuksetta siirtää
toiselle.
- Kokeesta tulee koitua yhteiskunnan hyväksi sellaisia hyödyllisiä
tuloksia, joita ei muilla tutkimusmenetelmillä ja -keinoilla saada; se ei saa olla
luonteeltaan umpimähkäinen eikä tarpeeton.
- Koe on niin suunniteltava ja sen on perustuttava eläinkokeiden
tuloksiin ja luonnontieteelliseen tietoon sairaudesta tai muusta tutkittavasta ongelmasta,
että ennalta arvioidut tulokset oikeuttavat kokeen suorittamisen.
- Koe on suoritettava kaikkea tarpeetonta ruumiillista tai henkistä
kärsimystä ja vauriota välttäen.
- Mitään sellaista koetta ei saa suorittaa, josta on a priori syytä
arvella olevan seurauksena kuolema tai invalidisoiva vamma; paitsi ehkä sellaisia
kokeita, joissa koetta suorittavat lääkärit ovat itse koehenkilöinä.
- Kokeesta aiheutuva riski ei koskaan saa olla suurempi kuin kokeella
ratkaistavan ongelman humanitaarinen merkitys.
- Riittävin valmisteluin ja asianmukaisin keinoin ja välinein on
varustauduttava suojelemaan koehenkilöä etäisiltäkin vahingoittumisen, vammautumisen
tai kuoleman mahdollisuuksilta.
- Kokeita saavat suorittaa vain tieteellisesti pätevät henkilöt.
Kokeen suorittajilta tai sen suoritukseen osallistuvilta on kaikissa kokeen vaiheissa
edellytettävä korkeimmantasoista taitoa ja huolellisuutta.
- Koehenkilöllä tulee kokeen aikana olla vapaus osaltaan lopettaa
koe, jos hän on joutunut ruumiilliseen tai henkiseen tilaan, jossa kokeen jatkaminen
tuntuu hänestä mahdottomalta.
- Kokeesta vastaavan tutkijan tulee kokeen aikana olla valmis
keskeyttämään koe missä vaiheessa tahansa, jos hänellä on riittävät perusteet
arvella - hyvässä uskossa, parasta mahdollista taitoa soveltaen ja huolellisesti
harkiten kuten häneltä edellytetään - että kokeen jatkaminen todennäköisesti johtaa
koehenkilön vahingoittumiseen, vammautumiseen tai kuolemaan.
Päivitetty 29.9.2005 klo 13:14