(Hyväksytty Suomen Lääkäriliiton hallituksen kokouksessa 28.3.1996) Terveydenhuollon tehtävänä on hoitaa sairauksia sekä ylläpitää ja edistää
väestön terveyttä. Terveydenhuollon laadunarvioinnin tavoitteena on potilaille ja
väestölle tarjottavien palvelujen laadun ja niiden tuottamisvälineiden ja tapojen
jatkuva parantaminen. Velvoite ammattitaidon jatkuvasta parantamisesta ja käytettyjen menetelmien
arvioinnista sisältyy lääkärin eettisiin ohjeisiin. Niiden mukaan lääkärin tulee
ylläpitää ja kartuttaa tietojaan ja taitoaan. Hänen tulee suositella vain
lääketieteellisen tiedon ja kokemuksen perusteella tehokkaina ja tarkoituksenmukai-sina
pidettyjä tutkimuksia ja hoitoja. Laatunäkökohta esiintyy myös laissa potilaan
asemasta ja oikeuksista. Laki edellyttää potilaalle oikeuden laadultaan hyvään
terveyden- ja sairaanhoitoon. Lakiin terveydenhuollon ammattihenkilöistä sisältyy täydennyskoulutusvelvollisuutta
koskeva määräys, jonka mukaan terveydenhuollon ammattihenkilö on velvollinen
ylläpitämään ja kehittämään ammattitoiminnan edellyttämää ammattitaitoa.
Terveydenhuollon ammattihenkilöiden työnantajan on saman lain mukaan luotava
edellytykset sille, että työntekijä voi osallistua tarvittavaan ammatilliseen
täydennyskoulutukseen. Näiden edellytysten toteutumista tulee seurata arvioinnin kautta. Lääkäreiden ja terveydenhuollon toimintayksiköiden tulee pyrkiä palvelujen
jatkuvaan parantamiseen. Näiden ohjeiden tarkoituksena on vahvistaa tätä pyrkimystä
laadunarviointikäytäntöjen avulla ja luoda laadunarvioinnille eettinen pohja. Laadunarvioinnin eettiset ohjeet koskevat kaikkia lääkäreitä, potilaille
terveydenhuoltopalveluita tarjoavia toimintayksiköitä sekä arviointipalvelujen
tuottajia. Jokainen potilastyötä tekevä lääkäri, muut terveydenhuollon ammattihenkilöt ja
toimintayksiköt sekä koko palvelujärjestelmä ovat velvollisia pyrkimään työnsä
jatkuvaan kehittämiseen. Lääkärin ja toimintayksikön tulee arvioida työnsä laatua,
yksikkönsä toimivuutta ja henkilökuntansa osaamisen tasoa ja olla valmis asettamaan ne
riippumattoman ulkopuolisen arvioinnin kohteeksi. Kaikkien potilastyötä tekevien on huolehdittava siitä, että laadukkaalle työlle ja
työn laadun arvioinnille on riittävät edellytykset. Toimintayksikön varustelutason ja
henkilökunnan mitoituksen on vastattava laadukkaan toiminnan vaatimuksia. Potilastiedot on kirjattava ja säilytettävä huolellisesti tietojen
salassapitovelvoitteet huomioiden. Toimenpiteistä, päätöksistä ja muista potilaaseen
liittyvistä seikoista on tehtävä asianmukaiset merkinnät niin että tiedot ja
tapahtumat ovat jäljitettävissä. Toimintayksikön henkilökunnalla on oltava riittävät mahdollisuudet ylläpitää ja
kehittää tietojaan ja taitojaan. Suositusten ja ohjeiden on oltava niitä tarvitsevien
saatavilla. On suositeltavaa, että toimintayksiköt laatisivat käyttöönsä
laatukäsikirjan ja valvoisivat sen ohjeiden noudattamista. Jokaisen lääkärin on jatkuvasti arvioitava työnsä laatua ja osaamisensa tasoa
itsearviointimenetelmien avulla. Terveydenhuollon laatua tulee arvioida sekä sisäisin että ulkoisin menetelmin.
Menetelmien on oltava yleisesti hyväksyttyjä ja niiden tulee perustua tutkimukseen tai
riittävään kokemukseen. Sisäisen arvioinnin, kuten käytettyjen tutkimus- ja hoitomenetelmien tarkkailun ja
vertailun muihin, organisaation toimivuuden tarkastelun ja potilaiden palautteen
huomioinnin tulee olla jatkuvaa, jokaiselle palveluntuottajalle kuuluvaa toimintaa. Ulkoisen arvioinnin, kuten ulkopuolisten suorittaman vertaisarvioiden ja auditoinnin,
tulee tapahtua alan kehitystä vastaavalla tiheydellä ja aina kun siihen on erityistä
syytä. Laadunarvioinnissa voidaan käyttää potilasasiakirjoja. Tällöin on varmistuttava
siitä, ettei salassa pidettävä potilastieto joudu asiaankuulumattomien käsiin. Kaikki
raportit ja vertailutiedot on esitettävä sellaisessa muodossa, etteivät arvioinnin
piiriin kuuluvat potilaat ole tunnistettavissa. Arvioitavan toimintayksikön tai arvioinnin kohteena olevan lääkärin vapaaehtoisuus
ja sitoutuminen laadunarviointiin on onnistuneen arvioinnin keskeinen edellytys. On
suositeltavaa hankkia arvioinnin kohteena olevilta tietoon perustuva, vapaasta tah-dosta
annettu suostumus. Arvioinnin tulokset kuuluvat arvioinnin tilaajalle. Niitä voidaan käyttää
vertailuihin tai muihin yleisiin tarkoituksiin vain tilaajan ja arvioinnin piiriin
kuuluneiden asianosaisten luvalla. Palvelujen tuottaja voi informoida asiakkaitaan laadunarvioinnin tuloksista ja
käyttää niitä palvelujen markkinoinnissa. Yksittäisen lääkärin työn arviointi on lääkärin itsensä ja hänen esimiehensä
velvollisuus. Lääkärikohtaisia tietoja ei pidä julkaista ilman asianomaisen
lääkärin suostumusta. Ulkopuolinen arvioitsija ei saa ilman arvioinnin tilaajan lupaa luovuttaa
arviointituloksiaan tai muuta arvioinnin yhteydessä paljastunutta tietoa muille. Laadunarvioinnissa on noudatettava hyväksyttyjä terveydenhuollon etiikan periaatteita
ja Suomen Lääkäriliiton eettisiä ohjeita ja kollegiaalisuusohjeita. Jos arviointiprojektin eettisyys herättää epäilyä, voidaan arviointiprojektista
pyytää eettisen toimikunnan lausunto. Arviointiprojektien alistaminen eettisten
toimikuntien hyväksyttäväksi ei kuitenkaan pääsääntöisesti ole aiheellista. Arvioijan tulee olla pätevä ja kokenut sillä toimialalla, jota hänen
arviointitehtävänsä koskee. Hänen tulee mahdollisuuksien mukaan olla myös arvioinnin
kohteena olevien hyväksymä. Valitun arvioijan tulee olla riippumaton ja puolueeton. Hänen on perehdyttävä
arvioitavana olevaan toimintaan huolellisesti. Lausunnossaan arvioijan pitää olla
objektiivinen, hänen johtopäätöstensä tulee perustua havaintoihin ja niiden
kriittiseen arviointiin sekä muihin tosiasioihin, jotka hän on saanut tietoonsa.
Arvioija ei saa antaa esim. kaupallisten tai kilpailullisten seikkojen vaikuttaa
lausuntonsa sisältöön. Terveydenhuollon laadunarviointi ja palvelujen laadun jatkuva parantaminen on jokaisen
lääkärin ja toimintayksikön omaa toimintaa. Terveydenhuollon viranomaisten suorittama
ammatinharjoittamisen valvonta on oma erillinen toimintonsa ja se tulee pitää erillään
terveydenhuollon laadunarvioinnista. Arvioinnin tuloksia voidaan käyttää
valvontaviranomaisten tarkoituksiin vain erillisen keskinäisen sopimuksen perusteella. Terveydenhuollon laadunarvioinnin eettisten ohjeiden noudattamista valvoo Suomen
Lääkäriliitto. Lääkäriliiton laatuneuvosto kehittää ohjeita sekä tulkitsee niitä
tarvittaessa ja antaa ohjeiden noudattamisesta lausuntoja. Mikäli lääkäri havaitsee kollegansa tai toimintayksikön palvelujen laadussa tai
laadunarvioinnissa puutteita, on hänen velvollisuutensa puuttua asiaan keskustelemalla
kyseisen lääkärin, hänen esimiehensä tai yksikön edustajien kanssa. Mikäli tämä
ei johda tulokseen, on lääkärin syytä ilmoittaa asiasta Suomen Lääkäriliittoon.TERVEYDENHUOLLON LAADUNARVIOINNIN EETTISET OHJEET
Ohjeiden tarkoitus
Ohjeiden soveltaminen
Laadunarviointivelvollisuus
Laadukkaan työn ja sen arvioinnin edellytykset
Arvioinnin toteutus
Potilastietojen salassapito
Arvioinnin luottamuksellisuus
Eettiset toimikunnat
Arvioijan pätevyys
Arvioinnin puolueettomuus
Arviointi ja viranomaisvalvonta
Laadunarvioinnin eettisten ohjeiden valvonta

