Lääketieteen peruskoulutuksen tavoitteena on lääketieteen lisensiaatin tutkinto. Tutkinnon laajuus on vähintään 360 opintopistettä/250 opintoviikkoa ja sen suorittaminen kestää noin 6 vuotta. Lääketieteen opinnoissa perehdytään kahden ensimmäisen vuoden aikana (ns. prekliininen vaihe) terveen ihmisen rakenteeseen ja toimintaan. Myöhemmässä opintovaiheessa opitaan käytännön lääkärin työssä tarvittavia taitoja. Tällöin opiskelu ja harjoittelu tapahtuvat pääasiassa opetussairaalassa.
Opiskeluun kuuluu kuuden kuukauden mittainen pakollinen työharjoittelu eli amanuenssuuri. Opintoihin kuuluu lisäksi vähintään 10 viikon mittainen syventävien opintojen vaihe, jolloin valmistuva lääkäri voi perehtyä häntä erityisesti kiinnostavaan aiheeseen. Tutkielma tarjoaa tutkimustyöstä kiinnostuneille mahdollisuuden aloittaa tieteellinen työ jo opintojen varhaisessa vaiheessa. Lääketieteen opiskelijoilla on mahdollisuus lähteä ulkomaille vaihto-opiskelijoiksi yliopistojen kansainvälisten vaihto-ohjelmien kautta. Tietoja opiskelun sisällöstä lääketieteellisten tiedekuntien opinto-oppaista, jotka löytyvät tiedekuntien sivuilta.Peruskoulutus

