Lääkärien järjestäytyminen
Vastaperustettuun Lääkäriliittoon liittyi vuoden 1910 aikana 500 lääkäriä eli noin 94 prosenttia maan lääkäreistä.
Lääkärien järjestäytymisaste on koko toiminnan ajan ollut muihin ammattiryhmiin verrattuna poikkeuksellisen korkea. Ensimmäisen maailmansodan aikaa lukuun ottamatta liittoon on kuulunut aina vä-hintään 90 prosenttia maan lääkäreistä.
Tuhannen jäsenen raja ylitettiin 1930-luvun alussa, kahdentuhannen vuonna 1951, viidentuhannen vuonna 1971, kymmenentuhannen vuonna 1981 ja kahdenkymmenentuhannen vuonna 2005.
Jäsenmäärän kasvaessa järjestöorganisaatio uudistettiin perusteellisesti vuonna 1949. Kaikille avoimet yleiset kokoukset korvattiin jäsenten valitsemalla valtuuskunnalla, joka päättää liiton toiminnan suuntaviivoista ja valitsee liiton puheenjohtajat sekä muut hallituksen jäsenet.
Hallitus on pysynyt liiton keskeisenä päätös- ja toimeenpanoelimenä sadan vuoden ajan. Erityisen näkyvässä asemassa on ollut hallituksen puheenjohtaja, joka samalla toimii liiton puheenjohtajana. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta puheenjohtajat ovat olleet sairaalasektorilta valittuja miehiä. Vuosina 1997–2000 puheenjohtajana toiminut terveyskeskuslääkäri Kati Myllymäki edusti Nuorten Lääkärien Yhdistystä.
