Lääkäriliiton perustaminen

Lääkäriliiton syntysanojen lausujana pidetään haminalaista piirilääkäri Alfred Theodor Ehrströmiä, joka Finska Läkaresällskapetin kokouksessa syyskuussa 1909 teki aloitteen yleisen liiton perustamisesta edistämään lääkärien taloudellista ja sosiaalista asemaa sekä arvonmukaista henkeä ja hyvää toveruutta.

1900-luvun alussa lääkärien toimintaympäristö oli murroksessa, joten yhtenäiselle lääkäriliitolle oli tarvetta. Lääkärimäärän kasvu lisäsi kilpailua viroista ja potilaista. Potilas-lääkärisuhteeseen tuli entistä useammin mukaan ”kolmas osapuoli” eli maksaja. Tämän pelättiin romuttavan potilaan ja lääkärin luottamuksellisen suhteen sekä rajoittavan vapaata ammatinharjoittamista.

Valmistuvien lääkärien määrä kasvoi voimakkaasti. Modernisoituva yhteiskunta tarvitsi lisää lääkäreitä ja tarjosi heille aiempaa monipuolisempia mahdollisuuksia harjoittaa ammattiaan. Aiemmin Helsingissä yliopistoviroissa, sairaaloissa tai yksityispraktikkoina toiminut ammattikunta hakeutui myös kunnanlääkäreiksi ja teollisuuden palvelukseen.

Lääkäreille haluttiin yhteinen järjestö, joka edustaisi heitä neuvotteluissa eri työnantaja- ja maksajatahojen kanssa sekä toimisi ammattikunnan mielipiteen muodostajana ja välittäjänä suhteessa valtioon. Liiton tulisi myös valvoa ja ylläpitää lääkärikunnan sisäistä yhtenäisyyttä.

Liiton perustamista valmistelemaan asetettiin komitea, johon valittiin Ehrströmin lisäksi aktiivisia vaikuttajia lääkärien tieteellisistä seuroista, ruotsinkielisestä Finska Läkaresällskapetista (perustettu 1835) ja suomenkielisestä Duodecimista (perustettu 1881).

Suomen Yleisen Lääkäriliiton perustamiskokous pidettiin 28. helmikuuta 1910 Tieteellisten seurain talossa Helsingissä. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin koululääkäri, dosentti Max Oker-Blom (pj. 1910–1917).

Lääkärien kunnia- ja sovintotuomioistuin oli yksi liiton syntyyn johtaneista syistä. Näin haluttiin ehkäistä epäterveyttä kilpailua lääkärien välillä sekä kollegojen keskinäisten kiistojen käsittelyä julkisissa tuomioistuimissa. Ensimmäiset kollegiaalisuusohjeet jäsenille hyväksyttiin vuonna 1917.

Nykyisin kollegiaalisuusasioita käsittelevät liiton varatoiminnanjohtaja ja toiminnanjohtaja, joka voi antaa jäsenelle huomautuksen tai viedä asian luottamusneuvoston käsiteltäväksi. Mahdollisia kurinpitotoimia ovat varoitus, varoituksen julkaiseminen Lääkärilehdessä ja liitosta erottaminen.

Enemmän kuin ammattiliitto

Ensimmäinen puheenjohtaja Max Oker-Blom lausui vuonna 1909 toivomuksen, että liitosta kehittyisi lääkärikunnan sydän ja omatunto. Tätä ajatusta hän toteutti liitolle omistamansa kirjan Lääkärin toimi ja sen etiikka (1911) mukaisesti.

Toinen maailmansota nosti eettiset kysymykset esiin. Saksassa sodan aikana lääketieteen nimissä tapahtuneet kauheudet johtivat osaltaan vuonna 1946 Maailman lääkäriliiton (WMA) perustamiseen. WMA:ssa Suomen Lääkäriliiton edustajat ovat aktiivisesti osallistuneet kansainvälisten eettisten kannanottojen laatimiseen. Omille jäsenilleen liitto on laatinut eettiset ohjeet ja niihin liittyviä ohjeistoja mm. lääkärintyön laadusta.

1920-luvun lopulla liiton virallisiin tavoitteisiin lisättiin terveydenhuollon kehittäminen. Todellisuudessa liito oli alusta alkaen ollut aktiivinen terveydenhuoltoa koskevissa kysymyksissä, joten kyse oli noudatetun käytännön kirjaamisesta sääntöihin. Samalla liiton nimi lyhennettiin muotoon Suomen Lääkäriliitto – Finlands Läkarförbund.

Edunvalvonnan ja terveyspolitiikan välinen suhde on herättänyt liitossa usein vilkasta keskustelua: kumpaan tulisi panostaa ja voidaanko ne erottaa toisistaan. Tähän kiteytyi myös kysymys siitä, oliko Lääkäriliitto ammattiyhdistys vai laajemmin motivoitunut ammatillinen yhteenliittymä.

Liiton entinen puheenjohtaja Urpo Siirala (pj. 1954–1962) totesi Lääkärilehdessä vuonna 1980, että lääkäri ei ole vain ammatinharjoittaja — hän on myös koulutettu vaikuttaja yhteiskunnassa. Lääkäriliiton on suunnattava voimansa ja arvovaltansa ihmisten henkisen ja ruumiillisen terveyden ylläpitoon ja huoltoon sekä näiden tehtävien vaatimien edellytysten luomiseen.

Vuonna 2000 liiton sidosryhmä -tutkimuksen mukaan nämä tavoitteet olivat toteutuneet hyvin: Liittoa pidettiin sekä vahvana etujärjestönä että terveyspoliittisena toimijana, joka ottaa huomioon myös potilaiden edun.

Myös jäsenkunta oli varsin tyytyväinen liiton yhteiskunnalliseen rooliin ja näki järjestön niin lääkärien kuin potilaidenkin etujen ajajana. Jäsenten edunvalvontaa toivottiin tehostettavan.

Vuosituhannen vaihteen yhteiskunnallinen tilanne, lääkärilakko ja kansallisen terveyspolitiikan uusi tuleminen virittivät syvällisen arvokeskustelun Lääkäriliitossa. Valtuuskunta hyväksyi vuonna 2003 lääkärin perusarvoja ja liiton tehtäviä koskevan asiakirjan.

Lääkärikunnan ja samalla liiton toiminnan perusarvoiksi määriteltiin elämän kunnioittaminen, ihmisyys, eettisyys, korkea ammattitaito ja kollegiaalisuus.

Toimiston kehitys

Alkuvuosina Suomen Yleisen Lääkäriliiton toiminta oli pienimuotoista, ja siitä huolehtivat hallituksen jäsenet sekä rahastonhoitaja. Vuonna 1927 osa-aikaiseksi sihteeriksi palkattiin hovioikeuden auskultantti Lauri Borenius, joka hoiti liiton asioita omassa asianajotoimistossaan (Aleksanterinkatu 44).

Vuodesta 1941 liiton toimisto sijaitsi uuden sihteerin, dosentti Gunnar Soininen vastaanoton (Uudenmaankatu 25) takahuoneessa. Vuonna 1946 toimisto muutti Tieteellisten seurojen taloon (Säätytalo) lääkäriseurojen kokoushuoneeseen.

Vuonna 1951 liitto osti toimistotilat osoitteesta Ullanlinnankatu 1 ja toimistoon palkattiin lisää työvoimaa. Vuonna 1963 henkilökunta oli kasvanut niin suureksi, että oli aika muuttaa avarampiin tiloihin Ruoholahdenkatu 4:ssä.

1980-luvulla toteutettiin liiton pitkäaikainen unelma, oman toimitalon rakentaminen. Lääkäritalo valmistui vuonna 1988 osoitteeseen Mäkelänkatu 2. Liiton toimistolle varattiin kaksi kerrosta sekä kokous- ja koulutustoiminnalle talon ylin kerros. Suurin osa rakennuksen tiloista vuokrattiin ulkopuoliseen käyttöön.

Vuosituhannen vaihteessa toimistossa tapahtui sukupolven vaihdos, kun suuri joukko liitossa pitkään työskennelleitä henkilöitä siirtyi eläkkeelle. Lääkäriliiton täyttäessä sata vuotta sen toimistossa työskentelee kaikkiaan noin 70 henkeä.